S I N I N E N J Ä N I S
Pieni sininen jänis syntyi kuin sininen ajatus, jänisperheeseen, jonka
kaikki muut poikaset, isä ja äitikin, olivat aivan tavallisia metsäjäniksiä,
kesällä ruskeita , talvella valkeita ja tuuheakarvaisia. Veljet ja siskot kyllä
leikkivät sen kanssa, eivätkä tuntuneet välittävän yhtikäs mitään siitä,
että sen väri sattui olemaan sininen, kesät ja talvet, niin kuin se
myöhemmin tuli huomaamaan.
Mutta välillä se oli suunnattoman yksinäinen ja ajatteli, että olenkohan
minä liian erikoinen.
3
Erityisesti täti Glafira vierasti sukuun tullutta kummajaista. Jänis ei
päässyt mukaan edes Glafiran puutarhajuhliin, joihin sentään kutsuttiin
kaikki metsän väki ystävyyden aterialle.
Se oli jo niin iso asia, että pieni sininen jänis päätti karata omille
teilleen, huiskis, kuin sininen ajatus, taivaan tuuliin.
4
Jänis ajatteli: "Etsin sinisen onnen maan. Siellä minun on hyvä olla."
Varttuessaan se huomasi, että luonnosta löytyi ravintoa. Voi aina napata
omenan omenapuusta, kunhan varoi isäntää, joka mieluusti ilmestyi
paukkuvan putken kanssa vartioimaan aarteitaan.
Jänis täytti pussinsakin omenilla ja niistä riitti moneksi päiväksi
syötävää.
5
Matkallaan, syvimmässä korvessa, se kuuli outoa ääntä. Melu oli niin
korviavihlovaa, että jänis säntäsi piiloon pensaaseen. Mutta ääni vain
jatkui. Mitään muuta ei tapahtunut, ja jäniksen uteliaisuus voitti. Se
kurkisti. Metsurihan siellä katkoi puita moottorisahalla. Hänellä oli
punainen kypärä päässään. Metsuri ei näyttänyt kiinnittävän huomiota
sen siniseen väriin.
Minulle riittää, kun saan olla metsässä, kuunnella nuotiolla kuusten
huminaa, syöttää uteliasta kuukkelia, syödä ja nukkua kunnolla kämpällä,
joskus pelata kavereiden kanssa korttia. Älä sinäkään ajattele joutavia.
Elämä on niin lyhyt, että sitä ei kannata hukata joutavaan pohdiskeluun.
Ei sellaista maata ole.
6
Jänis jatkoi matkaansa. Onneksi jänis oli syntynyt keväällä, joten luonto
oli parhaimmillaan. Joku ohikulkija, taisi olla kettu, kertoi jänikselle
talvesta, ajasta, jolloin kesän kauneus muuttuu viiltäviksi tuuliksi ja
lumessa tarpomiseksi.
Mutta jänis ei luottanut kettuun. Se lähti luikkimaan siinä vaiheessa,
kun kettu ilmoitti, että hän olisi nähnyt sinisen onnen maan tapaisen
jossakin pesällään päin. Jänis ajatteli, että ketun ilme oli liian levoton.
7
Metsästä kuului murahtelua ja töminää. Jänis lähestyi paikkaa varovasti.
Se ei ollut koskaan kuullut moisia ääniä. Äkkiä se näki edessään törmän,
jossa pöllysi multa. Kaksi karhunpoikasta lasketteli pyllymäkeä ja
välillä pisti painiksi. Jänis lähestyi varovasti ja poikaset lopettivat leikkinsä.
Joskus emokin tulee mukaan leikkiin. Se tuo meille ruokaa ja muuta
emme tarvitse. Jos on ruokaa ja ystävä voi olla onnellinen, sanoivat
karhunpojat. Muuta emme tiedä onnen maasta. Kun on tarpeeksi kaukana
ihmisistä, voi olla rauhassa ja onnellinen. Jänis jätti karhunpojat, jotka
piankin ryhtyivät kisailemaan.
8
Jänis jatkoi matkaansa. Joskus se taivalsi öisin, koska keskikesän
aurinko on kuuma ja tahtoo läkähdyttää pienen jäniksen
Öiseen aikaan se tuli myös erakon mökille. Oikeastaan mökkejä oli
kolme. Erakko asui korkeimmassa, kaksikerroksisessa, joka loisti
kuutamossa kuin jokin toteemipaalu. Jänis koputti ovelle.
Erakko laskeutui alakertaan ja raotti varovasti ovea. Hän ilostui, kun
näki jäniksen. Jänis antoi erakolle omenan pussistaan ja erakko antoi
hänelle yrttiteetä, joka oli vielä lämmintä.
Yhdessä he istuivat ja katsoivat vaarojen päällä loistavaa kuunsirppiä.
11
Jänis alkoi haastaa:
- Yksi ajatus minua on askarruttanut, sanoi jänis.
- Kerrohan.
- Etsin sinistä onnen maata. Missä sinä luulisit sen olevan?
- Sinullapa on erikoisia ajatuksia jänikseksi. Minä istun päivät pitkät
miettimässä keijassani, katselen tulta, joka räiskyy takassa.
Rakennan omia ajatusmaailmojani, ja joskus luulen olevani lähellä
onnea. Metsästä käyn oksia polttopuiksi ja puutarhassa kasvatan
vihanneksia. Mutta sinistä onnen maata en ole löytänyt. Siltä varalta, että
sinä sattuisit sen löytämään, voisin antaa sinulle tuon ilmapallon, jonka
olen rakennellut aikani kuluksi. Se on liian pieni minulle, mutta jäniksen se
voisi kantaa. Ajattelin tehdä sen pojille, jotka joskus käyvät luonani
juttelemassa. Mutta lienevät jo unohtaneet minut, kasvaneet miehiksi.
Sama antaa se sinulle.
Erakko otti ilmapallon, täytti sen ja kehotti jänistä astumaan koriin.
12
Jänis huomasi piankin, että pallo oli hyvä kulkuväline. Tuulten mukana se
taittoi taivalta yli kukkuloiden ja tasankojen. Näkyi monenlaista maisemaa.
Autojonot matelivat teillä, mutta ilmassa ei ollut tungosta. Tultuaan
maaseudulle, jänis näki monia eläimiä.
Jossakin istui koira ja tuijotti palloa. Jänis huikkasi sille,
että olisiko se nähnyt sinistä onnen maata, mutta koira oli niin
hämmästynyt, ettei sanonut sanaakaan.
Kun pallo meni kauemmas, se alkoi ärhäkästi haukkua, sillä se oli sen
tehtävä. Isäntä tulikin ulos ja rapsutti sitä niskan takaa." Meidän koira se
pitää varkaat loitolla", sanoi isäntä emännälleen, mutta jänis palloineen oli
jo kaukana.
14
Tultuaan kaupunkiin, jänis päätti pysähtyä. Se oli oppinut käyttämään
palloa ja vähensi painetta. Niinpä jänis saikin sidotuksi pallon raatihuoneen
torniin.
Kaupunki oli pieni. Vain muutama talo siellä, täällä. Mies kyseli jänistä
sihteerikseen, mutta jänis epäili, ettei edes voisi kirjoittaa käpälillään.
Pormestari sanoi keksivänsä siihenkin pulmaan ratkaisun, mutta jäniksellä
oli muuta mielessä.
15
Pormestarikin vaikutti mukavalta mieheltä. Se sanoi, että kun on pieni
kaupunki, on pienet huolet. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän paineita
on pormestarilla. Se kiipesi raatihuoneen torniin, jossa ilmapallo oli, ja
pormestari huiskutti sille vielä kauan aikaa, kunnes pallo katosi pilveen.
- Mitähän tuokin etsii, tuumi pormestari illalla vaimolleen.
- Rauhaton jänis, sanoi vaimo, rauhattomat eivät ole onnellisia.
Pormestari kävi nukkumaan vaimon viereen ja saikin heti unen.
Jänis alkoi huomata muutoksia luonnossa. Se huomasi, että aurinko ei
enää paistanut niin kuumasti ja joskus viileiden tuulahdusten mukana lähti
puista ryöppy värikkäitä lehtiä ilmaan. Jänis otti lehden käteensä ja
ajatteli, että nämä taitavat tehdä kuolemaa. Lehti oli muuttunut hauraaksi
ja vanhaksi. Kesän eloisuus oli siitä kadonnut.
Mutta kauniisti ne kuolevat, ajatteli jänis ja poimi muutaman lehden
kassiinsa. Niiltä ei tohtinut kysyä mitään onnen maasta. Vastaukseksi olisi
saanut vain kahinaa, kun pyörretuuli kieputti kasaa.
16
Syystuulet kovenivat ja kerran eräs pyörre kuljetti jäniksen pallon
aavalle meren ulapalle.
Jänis luuli jo viimeisen hetkensä tulleen, kun tuuli rikkoi pallon.
Onnekseen jänis pääsi vedessä ajelehtivan tukin päälle. Pussiaankaan se
ei hukannut. Siellä oli vielä muutama omena, joita se naposteli meren
selällä, tuulen kuljetellessa tukkia vallattomasti. Pian jänis näki valoa. Se
tuli korkealta. Kauempana näkyi toinen valo. Ne vilkuttivat iloisesti. Tuuli
kuljetti jänistä valoja kohti.
Majakanvartija tuli rannalle, kun näki jäniksen lähestyvän.
- Mitä se jänis täällä?
- Etsin sinistä onnen maata, sanoi jänis ja muutakaan se ei saanut sanotuksi,
koska sillä oli hyvin kylmä.
Majakanvartija vei jäniksen sisälle ja tarjosi villapaitansa sen ylle. Ruokaakin
jänis sai ja voimistui nopeasti.
Seuraavana päivänä jänis pääsi miehen moottoriveneessä rannalle.
Majakanvartija sai ansiomerkin hengenpelastuksesta.
- Tuskin sitä onnen maata on, sanoi majakanvartija, kun he erosivat.
- Kun tekee työnsä hyvin eikä nuku, niin kaikki on kunnossa.
Mutta siltä varalta, että löytäisit jotakin semmoista, annan sinulle
osoitteeni. Saan niin harvoin postia. Pistä kortti tulemaan.
20
Jänis livahti pohjoisen linja-auton tavaratilaan, sillä aikaa, kun
kuljettaja oli tarkistamassa matkalippuja.
Kyyti ei ollut niitä parhaita koska reput ja rinkat kolhivat jänistä
kivikkoisilla teillä. Mutta jänis tuli niiden kanssa vähitellen toimeen, saipa
vähän nukuttuakin.
21
Suuri oli yllätys, kun kuljettaja löysi rinkan päältä nukkuvan jäniksen.
Mutta jänis ei jäänyt kyselemään, vaan ryntäsi jänkään kuin poro. Eikä
kuljettajakaan pitkään asiaa miettinyt.
Ajatteli, että seuraavaan etappiin ehtii ajoissa, jos ei tiellä satu
irtokiviä tai moottorissa ilmennyt nykiminen ei muutu pahemmaksi.
22
Jänis näki tuntureita ja ne kummastuttivat sitä suuresti. Erään
kukkulan päälle oli rakennettu maja ja jänis päätti kiivetä sinne.
Mutkittelevan polun kuljettuaan jänis tuli perille
Pikku jäniksestä kaikki ulos kuuluvat sanat vaikuttivat oudoilta ja
kummallisilta, mutta se päätti uskaltaa lähemmäs kysymään talonväeltä
onnen maasta.
Se huhuili pariin kolmeen kertaan pihalla ja kun mitään ei tapahtunut,
se uskaltautui porstuaan koputtamaan tuvan ovea.
Kämpässä oli etelän johtajia, jotka neuvottelivat obligaatioista ja
yrityskaupoista.
Jänis kysäisi onnen maasta, mutta miehet vain nauroivat, ottivat sitä
niskasta ja nakkasivat rakkakivikkoon.
- Jokainen on oman onnensa seppä, huusi joku jäniksen perään ja
sisältä kuului naurunrähäkkä.
Mutta tuntureita riitti. Huipun jälkeen tuli uusi huippu. Huippuja
loputtomiin. Jänis luuli, ettei koskaan pääsisi täältä erämaasta pois. Sitten
se sattui tapaamaan miehen, joka kalasteli tammukoita tunturijärvestä.
Miehen katse oli jotenkin ystävällinen, eikä se ollenkaan säikähtänyt
jänistä. Niinpä jänis asettui onkijan vierelle istumaan pusseineen. Jänis
arveli, että mieheltä voisi kysyä sinisestä onnen maasta.
- Mitä sinä puuhaat?
- Ongin kaloja, kaipa sinä sen huomasit.
- Niin, mutta silloin, kun et ongi.
- Menen tuonne punaiseen tunturimajaan ja kirjoitan.
- Mistä sinä kirjoitat.
- Onnen maasta.
25
- Sinisestäkö?
- Sinisestä. Mistä arvasit?
- Kun minä etsin juuri sitä.
- Se on tuolla tunturin takana. Sinne johtaa merkitty polku.
- Millä se on merkitty.
- Kaikenlaisella. Mitä lähempää katsoo, sitä enemmän merkkejä näkee.
Täältä sen näkee sinisenä kajastuksena. Kaikki on näkemisen varassa.
- Onko siellä sinisiä jäniksiä.
- On. Siellä ei ole muita kuin sinisiä jäniksiä. Semmoisia kuin sinä ja
minä.
- Voisinko minä päästä sinne.
- Se käy näppärästi. Mennään paistamaan nämä taimenet. Sitten minä
otan kirjoituskoneeni ja ajattelen sinut sinne.
Jo samana iltana sininen jänis ja kirjailija pakkasivat rinkat ja
marssivat siniseen onnen maahan. Heistä tuli hyvät ystävät ja tuskin
koskaan he unohtivat toisiaan. Kirjailija ajatteli onnen maahan niin paljon
sinisiä jäniksiä, että ruskea, tavallinen metsärusakko olisi
ollut siinä maassa suorastaan harvinaisuus ja se oli jäniksen mielestä
hienoa.
Kommentit